En ole koskaan seurannut orjallisesti muotia, saati sitten noudattanut sen oppeja käytännössä. Ostin ensimmäiset pillifarkut vasta viime kesänä, kun olin saanut pari kiloa vyötäröltä pois, mutta en ole pitänyt niitä kuin pari kertaa (ja nyt nekin pari kiloa ovat tulleet takaisin, joten farkut saavat odottaa kaapissa parempia aikoja). Ballerinat ovat nättejä, mutta jostain syystä ne eivät vain kestä jaloissani, jos niissä ei ole remmejä. Ja muutenkin miulla on sen verran pieni jalka, että sopivia kenkiä on vaikea löytää. Lastenosastolta löytyy, mutta ne ovat sitten melkein aina koristeltu rusetein. Ömn. Ei kiitos. Ikimuodikkaat korkkarit ovat ihania, mutta eihän niiden kanssa uskalla lähteä liikenteeseen, kun alla on maastopyörä ja keskustassa neljän ruuhka. Se olisi sulaa hulluutta. (Mutta tämä menee nyt kyllä käytännöllisyyden piikkiin.) Legginsejä en ole ikinä oppinut pitämään. Omistan vain paksuja tuubihuiveja, vaikka trikookankaasta tehdyt voisivat olla keväisin ja syksyisin paljon käytännöllisempiä. Isot aurinkolasit olivat olleet pinnalla jo parin vuoden ajan, ennen kuin uskaltauduin ostamaan itselleni sellaiset - Tiimarista tosin. Ajattelin, että parin euron ostos ei harmittaisi niin paljon, jos en sitten oppisikaan pitämään niitä. Mutta opinhan mie, ja nyt en enää pois vaihtaisi. Kiva, kun aurinko ei paista sivulta silmiin. Pidän isoja lasejani varmaan vielä silloin, kun ne ovat täysin poissa muodista. Eli luultavasti jo nyt. En tiedä. ;)
Monet muotivaatteet ovat sellaisia, että ne näyttävät kyllä tosi kivoilta - jonkun toisen päällä. Tai sitten huomaan vasta vuosien päästä, että hei tämähän onkin aika jännä vaate, voisihan sitä kokeilla.
Taidan siis olla vähän hitaasti lämpenevää sorttia muodin suhteen. Sama pätee suosittuihin neuleohjeisiin. Esimerkiksi Baktusta katselin jonkin aikaa, ennen kuin päätin tehdä sellaisen itsellenikin. Neulotut tiskirätit herättivät aluksi hieman kummastusta, mutta lopulta päätin kokeilla, kun löysin sattumalta Novitan Bambu-lankaa tarjouksesta. Yhdestä kerästä sain kaksi rättiä. Mallit ovat omasta päästä. Neuloin rätit jo aikoja sitten, mutta päättely vei aikaa (olihan yhdessä rätissä hurjat kaksi langanpäätä). Meinasin tehdä rätit omaan keittiööni, mutta lopulta ne päätyivätkin meidän keittiöömme. Jep, meidän tarinamme jatkuu. :)
Vihreä villapaita
24. toukokuuta 2012
16. toukokuuta 2012
Kauluri vol. 2
Näin kesän kynnyksellä onkin mukava esitellä lisää villavaatteita.
Koska punainen kaulurini osoittautui niin käytännölliseksi, tein toisen. Ohjeen nappasin Kalastajan vaimon blogista, muokkasin vaan silmukkamääriä aika reippaasti. Ihan kiva tästäkin tuli, ehkä vähän liian tiukka tosin, mutta kyllä se on käytössä hieman venynyt. Pidin kauluria usein kaksinkerroin käännettynä. Lankaa jäi reilusti jäljelle, joten tein vielä lapaset. Keskelle palmikko, ei peukalokiilaa.
Lanka: Novita Ilona
7. toukokuuta 2012
Lämmikettä jaloille
Esitelläänpä tähän väliin hieman vanhempaa tuotantoa. Aloin tehdä sukkia kummipojalle vielä kun asuin Vaasassa. Lankaa oli vähän, joten jouduin ottamaan mukaan toisenkin langan ja tekemään sukkiin hieman tökerön näköisiä raitoja. Jostain syystä en sitten ikinä antanutkaan sukkia eteenpäin. Nyt sain vihdoin aikaiseksi päätellä ne ja laittaa omaan kaappiini jääkalikkajalkojani lämmittämään. Kummipojan jalat ovat varmaankin jo venähtäneet sen verran isoiksi, etteivät sukat enää sopisi. Lankana siis Isoveli Colori ja joku toinen, vyötettä en löytänyt.
Toiset sukat meinasin myös alun perin lahjoittaa eteenpäin, mutta en saanut niitä ajoissa valmiiksi (tein tupareitaan juhlivalle kaverille sukat loppujen lopuksi 7 veljeksestä, ihanan nopeaa!). Nämäkin päätyivät omaan kaappiin, mikä ei oikeastaan haittaa yhtään, sillä niille on todella tarvetta. Viime aikoina olen nimittäin käyttänyt itse ala-asteella tekemiäni (!) villasukkia, jotka ovat venyneet ja paikatut ja nuhraantuneet. Muitakin sukkia toki löytyy kaapista, enkä oikeastaan edes tajua miksi käytän vanhoja sukkiani yhä... Tunnesyistä varmaankin. Höpsö mikä höpsö. ;) Nämät sukat tein siis Nalle Marjaretkestä, sävy Mustikka. Lankaa jäi aika reilusti tähteeksi. Enhän mie mitään tarkkoja mittoja taaskaan ottanut.

20. huhtikuuta 2012
Raitalapaset
Tein kummipojalle joululahjaksi lapaset. Lankaa jäi niin reilusti, että saan siitä vielä vaikka itsellenikin lapaset tai jotain. Näitä oli kiva neuloa. Malli on hyväksi havaittu peruslapanen, ilman peukalokiilaa.
Lanka: Novita 7 veljestä Raita, noin puolikas kerä, jos sitäkään (tosi tarkkoja nämä miun mitat)
Puikot: Ei taaskaan mitään muistikuvaa
5. huhtikuuta 2012
Haaste
Pieni ikuisuus on kulunut edellisestä blogipostauksesta. Kaikkea mukavaa on tapahtunut sillä välin, ja olen toki jonkin verran neulonutkin. Kuvia on tulossa lähiaikoina.
Sain jonkin aikaa sitten Heidiltä haasteen:
Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitkä viisi (5) tärkeintä kohdetta hankkisin ilman materiaalisyyllisyyttä? Tämän jälkeen haastetaan mukaan viisi uutta haaveilijaa.
Hmm, mietitäänpä....
1. Ostaisin joko omakotitalon tai rivitaloasunnon, jossa olisi tarpeeksi tilaa (mutta ei liikaa) sekä sopivan iso ja suojainen piha. Talossa voisi olla kaksi kerrosta, iso parveke ylhäällä ja terassi alhaalla. Pihalle laittaisin kukkien lisäksi kasvamaan vähän perunaa, porkkanaa, tomaatteja, paprikoita, yrttejä ja muuta kivaa. Pihalla olisi tilaa myös puutarhakalusteille ja grillille. Ehkä myös omenapuulle.
2. Haluaisin talon yhteyteen varaston, jonka vieressä olisi autotalli. Siellä voisin sitten vetää haalarit päälle ja maalata ja silotella kunnon työtason päällä hiomakoneella puupintoja sydämen kyllyydestä. Tiedän, miltä tuntuu hioa puupalasia pää alaspäin rivitaloasunnon terassilla (sori vielä kerran, naapurit). Hiottujen pintojen lisäksi tuloksena on julmettu päänsärky.
3. Matkustelisin paljon. Kävisin yhä töissä, mutta koska rahaa ei tarvitsisi ajatella, voisin ottaa helpommin lomaa matkustelua varten.
4. Hankkisin kesämökin järven rannalta.
5. Ostaisin poikaystävälle moottorikelkan tai mönkijän. Tai molemmat. :) Muillekin läheisille ostaisin mukavia juttuja, ja antaisin rahaa myös hyväntekeväisyyteen.
Haasteen saa napata blogiinsa ken haluaa.

16. marraskuuta 2011
Lörppö
Neuloin Herkku ja Koukku -blogin innoittamana ainaoikeinneule-kaulurin, joka tuli ilmeisen tarpeeseen, koska olen pitänyt sitä nyt melkein joka päivä. Kauluri oli maailman helpoin tehdä ja näyttää silti kivalta.
Pahoittelen tummia ja epäselviä kuvia. En saa pokkarilla sisätiloissa kunnollisia kuvia, ja järkkäriä on vähän hankala käyttää yhdellä kädellä (harjoituksen puutetta, tiedän). Enkä kauheasti tykkää käyttää salamaa. Ja aina on pimeää. Vali vali.
p.s. Oho. Jo toinen postaus tässä kuussa. Aika hurjaa. :)
Malli: Lörppö, idea Herkku ja Koukku -blogista
Lanka: Damla Canan (100% akryylia), vähän vajaa 100g
Pahoittelen tummia ja epäselviä kuvia. En saa pokkarilla sisätiloissa kunnollisia kuvia, ja järkkäriä on vähän hankala käyttää yhdellä kädellä (harjoituksen puutetta, tiedän). Enkä kauheasti tykkää käyttää salamaa. Ja aina on pimeää. Vali vali.
p.s. Oho. Jo toinen postaus tässä kuussa. Aika hurjaa. :)
6. marraskuuta 2011
Koukussa isoäidinneliöön
Virkkasin kesällä isoäidinneliöistä tyynynpäällisen. Yhden kerän ostin lankaa, loput löytyivät kaapista. Kiva melkein-jämälankatyö. Lopputulos oli itse asiassa niin mieluinen, että valmiin työn katselu aiheutti virkkaajassa tahatonta myhäilyä ja onnellisia virnistyksiä. Toinenkin tyyny on tekeillä, mutta se on nyt telakalla muiden (käsityö-)kiireiden vuoksi. Oi jospa siitä tulisi yhtä kiva. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)